KENGÄN VALMISTUKSEN TEOLLISTUMINEN
1. TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS
Tässä tutkimuksessani selvitän kengän valmistuksen vaihtumista suutarin käsistä tehtaan työläisen koneelle. Tutkielmani jakaantuu kahteen osaan; toisessa osassa esittelen kenkäteollisuuden koneellistumista ja teollistumista vuosina 1850-1900 Euroopassa ja Yhdysvalloissa sekä tähän teknologiaan liittyviä keksintöjä. Selvitän myös miten ja missä vaiheissa eri työvaiheet koneellistuivat ja mitä se vaikutti kenkien valmistukseen Toisessa osassa pyrin kenkäteollisuuden suomalaisen pioneerin Edward Walleniuksen henkilöhistorian kautta valaisemaan kenkätehtaan syntyhistoriaa agraariyhteisössä ja Suomen Kenkä- ja Nahkatehtaan vaikutuksia Suomen kenkäteollisuudelle. Koska nahanvalmistus liittyy oleellisesti Walleniuksen elämänvaiheisiin ja nahan ollessa myös kenkäteollisuuden tärkein raaka-aine, niin käsittelen suppeasti myös sitä.
Tulen käsittelemään tutkielmassani myös lyhyesti Suomen ammattikuntalaitosta koulutukselliselta osalta, sen nahkurien ja suutarien kisälli-mestari suhdetta ja mikä merkitys tällä saattoi olla kengän valmistuksen siirtymiseen suurien tehtaiden teolliseen massatuotantoon tuotantoon. Tutkimuksen tarkoituksena on myös selvittää tehdastyön ja massatuotannon tunnusmerkkejä ja sitä miksi kenkäteollisuus alkoi Suomessa vasta aivan 1800-luvun lopussa, vaikka muualla se oli siihen aikaan ollut toiminnassa jo kymmenien vuosien ajan.
Tutkimuksen näkökulma on osittain sosiaali- , talous- ja kulttuurihistoriallinen ja käsittelytapa kronologinen sekä kuvaileva. Lähdemateriaalina olen käyttänyt Oriveden käräjien pöytäkirjoja vuosilta 1896-97, Koskenjalan Kenkä- ja Nahkamuseon arkistomateriaalia Edward Walleniuksen henkilöhistorian ja Suomen Kenkä- ja Nahkatehtaan osalta. Lisäksi olen käyttänyt suomalaista kenkä-alan suppeahkoa kirjallisuutta sekä alan englantilaista ja saksalaista kirjallisuutta. Suomen Teollisuuslehti on ollut paras väline selvitettäessä teknologian tilaa ja tietämystä Suomessa 1880-luvulta lähtien ja olen käyttänyt sen vuosikertoja 1886, 1888 sekä 1894-1903. Lähdeaineistona olen käyttänyt myös Aamulehden vuosikertoja 1894-1899 sekä Hufvudstadsbladetia 1898.
2. KENKÄTEOLLISUUDEN KONEELLISTUMINEN YHDYSVALLOISSA JA EUROOPASSA
2.1. Yhdysvallat ja Englanti - koneiden invaasio
Jalkineiden valmistukseen käytettävän nahan parkitseminen kuului alunperin suutareille, mutta jalkineiden lisääntynyt tarve aiheutti sen, että nahan käsittely siirtyi ammattimaisten nahkureiden tehtäväksi.(1) Koneellisen kengänvalmistuksen mahdollisti kengän päällisen ompeluun sopivan ompelukoneen kehittäminen.(2)
Vuonna 1851 yhdysvaltalainen Isaac Singer sai patentin New Yorkissa ensimmäiselle ompelukoneelleen(3). Mutta vasta Lyman Reed-Blaken kehittämää koneen, jolla pystyttiin ompelemaan jalkineen reuna takakappaleesta kärkikovikkeeseen, myötä alkoi kenkäompelukoneiden ja teollisen kengänvalmistuksen nopea kehittyminen. Koneen valmistusoikeus siirtyi vuonna 1860 eversti Gordon Mc Kay`lle(4) ja lisäkehittelyn ansiosta onnistuttiin vuonna 1864 rakentamaan läpineulomakone, jolla pystyttiin neulomaan kengän syrjä ympäriinsä. Stanssauskoneet ja puunaulakoneet, joita oli paranneltu sisällissodan aikana, tulivat käyttöön seuraavaksi.(5) Ja 1870-luvulla yhdysvaltalainen Charles Goodyear patentoi reunoskenkien ompelukoneen ja pohjanneulomakoneen.(6) Vuosisadan loppuun mennessä oli kehitetty suurin osa jalkineiden koneellisen valmistuksen vaatimista koneista, kuten pinkomiskone ja eteenvetokone, jotka korvasivat osan pinkojan käsityöstä.(7) 1880-luvun puolivälissä kerrotaan Chigagossa olleen käytössä 2800 kenkäkonetta, joiden käyttö ei vaatinut "minkäänlaista taitoa eikä ymmärrystä, vaan se oli täysin koneellista". Kenkiä tehtiin silloin 64:llä eri koneella ja vaikka sikäläinen konesuutari teki vain vastaavan osan suomalaisen suutarin työstä ansaitsi hän enemmän.(8) Voidaan katsoa, että yhtenä syynä kenkäteollisuuden nopeaan kasvuun Yhdysvalloissa oli se, että Singer ja Mc Kay vuokrasivat koneensa vuokran muodostuessa valmistusmäärien mukaan ja tämä mahdollisti tehtaan perustamisen pienenkin pääoman turvin.(9) Amerikan länteen laajenemisen myötä kenkätehtaat muodostuivat siellä tehokkaiksi yhden tason ratkaisuiksi ja uudet ideat koneissa tulivat käyttöön ilman vanhojen traditioiden asettamia esteitä.(10) Muualla tosin rakennettiin pitkään monikerroksisia tehtaita, kuten Saksassa ja Englannissa Ja ehkä perinteet voivat selittää sen, ettei vanha maailma pystynyt aluksi kilpailemaan kengäteossa Amerikan kanssa. Ensimmäiset kenkäteollisuuskoneet perustuivat käsisuutareiden eri työvaiheiden suorittamiseen koneellisesti ja vaikka suutarit väittivät, etteivät koneet voisi korvata heidän taitojaan, niin koneita kehitettiin mekanisoimaan käsin tehtävät vaiheet. Ainoastaan ompelukoneella tehtävä tikkaus ei jäljitellyt käsityötä.(11) Tästä voi päätellä, että tekniikka kehittyi nopeammin kuin ajattelutavat.
Englannissa jo kenkien käsinvalmistus kasvoi 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alkupuolella kaupan keskuksissa, joissa oli saatavilla vuotia, tammiparkkia sekä vettä.(12) Krimin sota 1854-56 merkitsi käännekohtaa kenkäteollisuudelle, koska nopeasti kuluvien sotilassaappaiden kysyntä kasvoi voimakkaasti. Singerin ompelukone(13)oli jo kehitetty Amerikassa, kuten lähes kaikki kenkäinnovaatiot 1800-luvulla. Englannin ensimmäinen varsinainen kenkätehdas rakennettiin Northamptoniin vuonna 1857. Englannissa koneita käytettiin ensin vain jalkineiden päällisten ompeluun, joka oli siellä perinteisesti ollut naisten, siis suutarien vaimojen käsityötä.(14)
1800-luvun puolenvälin jälkeen tulivat käyttöön myös pohjien leikkuukone ja blokkauskone saappaiden kärkiosan muotoiluun. Amerikkalaisen Lyman Blaken keksimä ja vuonna 1864 käyttöön otettu pohjanompelukone edellytti tehdasympäristöä ja siirsi siten työntekijöitä niihin. Blaken kone oli suurikokoinen sekä kallis ja se vaati mekaanista käyttövoimaa, jota saatiin useimmiten höyrykoneen pyörittämän valta-akselin kautta.(15) Amerikan sisällissodan aikana parannettiin myös pohjien niittaus- ja puunaulakoneita, jotka tulivat nopeasti käyttöön myös Englannissa.(16) Yhdysvaltain sisällissodalla onkin nähty olleen huomattava vaikutus kenkäteollisuuden kehittymiseen. Tosin kerrotaan, että englantilainen Marc Brunel olisi valmistanut jonkinlaisella puunaulauskoneella 400 paria saappaita päivässä Napoleonin sotien aikana 1814.(17) Ensimmäiset Mc Kay koneet vuokrattiin 100 punnan alkuvuokralla ja ja 2 pennyn valmistusvuokralla kenkäparia kohden.(18) Vähitellen seuraavien kolmenkymmenenviiden vuoden aikana monet jalkineiden valmistuksen käsityövaiheet koneellistuivat, viimeiseksi kenkien viimeistely.(19) 1880-luvulla englantilaiset tehtailijat matkustivat Yhdysvaltoihin tutustumaan uusiin kengänvalmistustekniikoihin ja kenkätehtaiden organisointiin.(20) Nahka ei ole ollut silloinkaan ainoa jalkinemateriaali, vaan kenkiä on valmistettu monista materiaaleista, puukenkä oli yleinen työjalkine ja kumijalkineet tai kumilla kyllästetyt kengät tulivat myös käyttöön ennen 1800-luvun puoltaväliä.(21) Suomen Käsityö ja Teollisuuslehdessä todettiin helmikuussa 1888, että Englannissa jalkineiden valmistus tapahtuu melkein yksinomaan koneiden avulla.(22) Kenkien teollinen valmistus jakautui artikkelin mukaan silloin kahdeksan työntekijän suorituksiin, joiden nimikkeet olivat: Leikkaaja, nahanjaottaja, koneompelijatar, prässääjä, kiinnittäjä, naulaaja, korkomestari ja valmiiksi tekijä.(23)
2.2. Saksan kenkäteollisuuden nopea kasvu
Teknisen edistyksen myötä Saksassa yhä suurempi osa kulutustuotteiden valmistuksesta tehtiin koneilla tehtaissa ja se mahdollisti massatuotannon. Näin tapahtui siellä myös kengänvalmistuksen alalla teollistumisen alkaessa 1800-luvun puolivälissä.(24)
Kengänvalmistus oli pysynyt samantyyppisenä keskiajalta aina 1800-luvuna alkuun saakka. 1830-luvulla tuli käyttöön puunaulojen käyttö pohjien kiinnityksessä. Pohjana tuotantoprosessiin täydelliseen muuttumiseen oli ompelukoneen käyttöönotto noin 1800-luvun puolivälissä. Ompelukoneella voitiin silloin tehdä varsien valmistus, jota pidettiin silloin vaikeimpana työprosessin osana.(25)
Kenkäteollisuus kehittyi Saksassa kahta tietä, toisaalta taustalla oli verlagsysteemi(26) Frankfurt am Mainissa ja Leipzigissä ja toisaalta oli kysymys kotiteollisista lähtökohdista kuten Pirmasenin kehittymisessä.(27) Saksalainen kenkäteollisuuden ja sen koneiden kehitys oli nopeaa ja siitä sai kuvan kun Suomen Teollisuuslehti esitteli 1888 joulukuun numerossaan yksityiskohtaisesti lähes täysin koneellistetun kenkätehtaan lainaten saksalaisen Bayrishes Ind. & Gewerbe-Blatt lehden artikkelia.(28) Siinä todetaan, että kun päällisten ompelussa useimmat nykyajan suutarit käyttävät ompelukonetta, niin koneellinen jalkineteollisuus alkaa vasta anturatöistä. Pohjanahan palstoituksen, tasauksen ja anturanleikkauksen jälkeen ne ommeltiin, seuraava vaihe eli pinkominen oli vielä käsityötä, mutta pohja ommeltiin jo silloin kiinni anturaompelukoneella. Anturansilityskone teki pohjan sileäksi ja kiiltäväksi. Seuraavaksi tehtiin korot toisiinsa liimatuista nahkalevystä ja muotoiltiin ne peittolappu-, naulaamis- ja ympärileikkaamiskoneessa, kunnes ne kiinnitettiin korkonaulauskoneella.
Kengän viimeistely aloitettiin koroista ja seuraavaksi viimeisteltiin anturan syrjät ja kenkien muut osat viidellä erilaisella koneella. Lopuksi artikkelissa esitellään vielä sivukoneita, joilla valmistettiin aikaisemmin mainittua welttikenkää sekä kääntökenkien valmistukseen sopivat koneet. Artikkeli päättyy luetteloon pienessä kenkätehtaassa tarvittavista koneista ja sen mukaan käsivoimalla(29) käytettävää tehdasta varten tarvittiin 35 jalkaa leveä huone sekä viitisentoista erilaista konetta, joihin laskettiin tarvittavan pääomaa noin 8000 silloista suomenmarkkaa.(30) Tästä voi päätellä, ettei koneiden hankinta Suomeen olisi ollut ylivoimaista jo 1880-luvun loppupuolella, koska investoinnin takaisinmaksuaika ei olisi muodostunut kovinkaan pitkäksi. Kyseessä lienee suutarien ennakkoluuloinen uuden tekniikan vastustus sekä koulutuksen puute.
2.2. Uudet aatteet ja jalkineteollisuus
Elinkeinovapauden myötä syntynyt kapitalismiksi nimetty uusi talousajattelu aiheutti 1800-luvulla sarjan muuttuvia ketjureaktioita teknillisillä, taloudellisilla ja sosiaalisilla aloilla. Kokonaisuudessaan tämä ilmiö nimettiin industrialisoitumiseksi ja siitä aiheutunut talouskehitys aiheutti kaupunkeihin valtavan väestönagglomeraation, joka oli sidoksissa väkiluvun kokonaiskasvuun. Tästä johtuva kulutuskysynnän voimakas kasvu aiheutti sen, että käsityöverstaita ryhdyttiin korvaamaan koneilla ja tehtailla.(31) Teollistumisen keskeisiä ilmiöitä on katsottu olleen koneiden käytön lisääntyminen, raaka-aineiden monipuolistuminen, koneiden, valmistusmenetelmien, raaka-aineiden ja hyödykkeiden standardointi, automaatio ja työnjaon laaja käyttö sekä tietotason kohoaminen.(32) Teollisen kengänvalmistuksen syntyä voidaan tarkastella tuotantoaspektien lisäksi markkina- ja menekkisfääreistä. Kenkäteollisuuden valtava lisääntyminen vuosisadan vaihteeseen tultaessa johtui oleellisesti alan voimakkaasta teknillisistä kehityksestä. Kysynnän muutoksilla oli myös suuri merkitys, sillä liikenneolojen parantuessa alettiin käyttää kevyempiä kenkiä ja samalla alkoivat ulkonäölliset seikat korostua. Makusuuntien yhdenmukaistuminen - muoti, massatarve, nopeat toimitukset ja valmistuksen sovittaminen muodin muutoksiin edellytti kenkien teollista massavalmistusta, ja tämä puolestaan vaati myös kenkien kokonumeroinnin käyttöönottoa.(33) Vasta 1800-luku toi senkin uudistuksen, että vasemman ja oikean jalan kenkiä alettiin tehdä eri lesteillä.(34)
Käsite La Haute Couture syntyi Ranskassa 1800-luvun puolivälissä ja 1868 muodinluojat perustivat yhteisen etujärjestön Pariisin muotisyndikaatin.(35) Saksassa 1870-71 sodan jälkeen Gründerzeitiksi(36) nimetyllä ajalla vaikutteet tulivat Pariisista ja Haute Couture suunnittelijoilta.(37) Ranskalaiset olivat tosin jo Napoleonin sotien jälkeen yrittäneet valloittaa Englantia ja Yhdysvaltoja käsintehdyillä kengillään.(38) Vuosisadan lopun muotia leimasivat naisten emansipaatio sekä Amerikassa valtaan noussut pukeutumisen käytännöllisyys ja edwardiaanista tyyliä haastamaan tuli myös art noveau ja kubismi. Vuosisadan vaihteessa Yhdysvallat oli noussut jalkinevalmistuksen johtavaksi maaksi sekä tuontimääriltään että tyyleiltään.(39) Kenkämuodin vaihteluita seurattaessa voidaan todeta muodin pääelementteinä olevan kengän kärjen ja koron muodon lisäksi käytössä olevat materiaalit ja niiden värit.
3. EDWARD WALLENIUS - NAHKURINSÄLLISTÄ TEHTAILIJAKSI
3.1 Tampereella nahkurinoppiinOrivedellä 1869 syntynyt Edward Wallenius vietti lapsuutensa Tampereella Amurissa Kallionkatu 8:ssa aloittaen kansakoulun vuonna 1876 ja jatkaen yläkoulussa lukukauden 1878-79. Hän jatkoi vielä yläkansakoulussa syksyllä 1880 ja lopetti sen joulukuussa 1881. Marraskuussa 1885 Wallenius meni nahkurinoppiin toiminimi H. Koskiselle.(40)
Walleniuksen oppivuodet ja kisällitutkinto osuivat ammattikuntalaitoksen murroksen aikaan, joka oli alkanut jo vuoden 1859 asetuksella ja vuosien 1868 sekä 1880 elinkeinolailla.(41) Uuden elinkeinolain astuttua voimaan vuonna 1880 perustettiin Tampereen Käsityö- ja Tehdasyhdistys.(42) Uusi laki salli käsityöläisille melko täydellisen elinkeinovapauden eikä elinkeinoharjoittaja tarvinnut lupaa, pelkkä ilmoitus toiminnasta maistraatille riitti.(43) Yhdistys valvoi edelleen oppisopimuksia ja myönsi kisälli- ja mestarinkirjat.(44) Yhdistyksen historiikissa tätä vapaamman ammatinharjoittamisen alkua kuvataan käsityöläisten ammattitason alenemisella.
"Nousevan nuorison kasvuiän luonteenomainen itsevarmuus myöskin on omiansa herpaannuttamaan sen halua ammattinsa perinpohjaiseen opiskeluun ja herättämään pyrkimystä ryhtyä ennen aikojaan omin takeisesti yrittämään." (45)
Wallenius oli oppipoikana nelisen vuotta, hänet hyväksyttiin myös lokakuussa 1887 käsityökoulun ylemmälle luokalle.(46) Hän pyysi tehdä kisällinnäytteensä maaliskuussa 1889 ja yhdistys(47) määräsi näytteenä muokattavaksi shakriininahkan eli kasvisparkitun pukikkaan ja mustan hevosenvuodan.(48) Työ hyväksyttiin yhdistyksen kokouksessa toukokuussa 1889.
"Nahkurinoppilaan Edward Juhonpoika Wallenius`en, synt. 22/10 69, kisällinäyte hyväksyttiin arvosanalla hyvin tyydyttävä ja annettiin hänelle kisälli-todistus karvarin ammatissa arvosanoilla: hyvin tyydyttävät."(49)
Kisällikirjan saatuaan Edward Wallenius lähti hankkimaan ulkomailta lisäoppia ammatissaan.(50)
3.2. Kisällinä Euroopassa
Tampereen Käsityö- ja Tehdasyhdistyksen toimintaan kuului kisällien lähettäminen opintomatkoille ulkomaille. Vuodesta 1881 alkaen Tampereen kaupunginvaltuusto oli myöntänyt yhdistykselle anniskeluvoittovaroista rahoja tähän tarkoitukseen. Saajan tuli tehdä ammattiinsa liittyvää työtä ja saada siten ammattikokemusta, mutta useat kirjoittautuivat myös sopivaan alansa oppilaitokseen. Tavallisimmin kisällit matkasivat Saksaan ja Ruotsiin, alkuvuosina myöskin Venäjälle.(51)
Wallenius anoi 400 markan suuruista matka-apurahaa 1889 kahden vuoden ulkomailla opiskelua varten, mutta sitä ei myönnetty.(52) Myöhemmin hänelle myönnettiin 600 markkaa opiskeluun Deutsche Gerberschulessa Freiburgissa, mutta kun hän pyysi saada käyttää sen matka-apurahaksi, ei tähän suostuttu.(53) Kun vuonna 1892 Walleniukselle viimein myönnettiin 800 markan matka-apuraha, niin hän oli jo ollut kaksi ja puoli vuotta ulkomailla.(54)
Wallenius aloitti harjoittelunsa Ruotsissa Barkströmin vanhassa nahkuriliikkeessä Upsalassa. Seuraavaksi Wallenius siirtyi suurempaan nahkuriliikkeeseen toiminimi Lundille Tukholmaan kolmeksi kuukaudeksi.(55) Täältä Wallenius jatkoi matkaansa Saksaan Holsteinin maakuntaan Oldesloenin kaupunkiin, jossa teki töitä pari kuukautta pienessä nahkurinliikkeessä. Sitten oli vuorossa Hampuriin Steinheimin nahkatehtaaseen, jossa hän työskenteli neljä kuukautta. Seuraavaksi hän meni nahkurinoppiin toiminimi Lösehellelle, jossa hän joutui maksamaan saamastaan opista 125 "Reichsmarkkaa" kuukaudessa.(56) Saksasta Wallenius matkusti vielä Venäjälle Ostrovin kaupunkiin, jossa hän ehti olla vain kolme kuukautta, kun hänen täytyi palata asevelvollisuustarkastukseen Suomeen vuonna 1892.(57) Silloin 23-vuotias Wallenius alkoi jo suunnitella oman nahkatehtaan perustamista Tampereelle. Hän oli saanut Tampereen maistraatiltakin jo luvan(58) rakentaa nahkatehdas kaupungin maalle Nalkalan niemelle. Kesäajan vaikeuttaessa rakennustarpeiden saantia ja kun Wallenius vapautettiin asevelvollisuuden suorittamisesta, päätti hän matkustaa uudelleen ulkomaille ja isän Johan Walleniuksen piti sillä aikaa aloittaa tehtaan rakentaminen.(59)
Toisella matkallaan, jolle Edward Wallenius oli saanut anomansa apurahan, hän työskenteli ensin Saksassa Altonan ja Würtenburgin kaupungeissa, jälkimmäisessä seitsemän kuukautta suurehkossa ja uudenaikaisessa nahkatehtaassa. Sitten hän siirtyi Sveitsiin, jossa työskenteli jonkin aikaa Bernissä ja Zürichissä. Palattuaan takaisin Saksaan hän työskenteli ensin muutaman kuukauden Hampurissa tutuissa Lösehellen ja Altonan tehtaissa ja sen jälkeen hän sai seitsemäksi kuukaudeksi paikan Schmidtin suuresta nahkatehtaasta Elmshornin kaupungissa Holsteinissa.(60) Täältä Wallenius meni vielä oppiin yhdeksäksi kuukaudeksi Neumünsterin kaupunkiin englantilaiseen tapaan rakennettuun nahkatehtaaseen. Saksasta Wallenius matkusti vielä Ruotsiin Malmöön kaupunkiin Frostin nahkatehtaaseen, josta hän siirtyi Landskronaan Aulinin uudenaikaiseen nahkatehtaaseen. Sieltä Wallenius siirtyi samassa kaupungissa olevaan Lars Frostin nahkatehtaaseen, jossa hän sitten kertomansa mukaan sitoutui tuhannen kruunun palkkiota vastaan valmistamaan raa`asta vuodasta kolmessa viikossa täysin valmista nahkaa ja täyttikin lupauksensa saaden sovitun palkkion.(61) Nämä tuhat kruunua hän sitten käytti oman tehtaan rakentamiseen.
3.3. Teknologiset vaikutteet ja yhtymäkohdat kenkäteollisuuteen
Pikaparkitseminen perustui uusiin menetelmiin, joiden salat Edward Wallenius oli selvitellyt matkoillaan työskennellessään uudenaikaisissa nahkatehtaissa. 1800-luvun jälkipuoliskolla vaikuttivat uudet kemialliset käyttösovellutus suunnanmuutoksia nahan parkitsemiseen,(62) ensin otettiin käyttöön höyry parkitusliemien lämmittämisessä ja nahan kuivauksessa, jolloin valmistusaikaa voitiin jo huomattavasti jouduttaa.(63) Toinen vaihe valmistuksen nopeuttamiseksi oli väkevöityjen parkitusuutosten ja pyörivien ammeiden käyttöönotto, jolloin esimerkiksi pohjanahan valmistusaika supistui neljännekseen entisestä.(64) Wallenius oli omaksunut nuo edellä mainitut uudet työtavat opintomatkoillaan, käyttääkseen näitä menetelmiä sitten omassa nahkatehtaassa.(65) Ruotsista Edward Wallenius palasi kotimaahansa ammattinsa taitavana nahkurina, oltuaan Euroopassa tätä oppia hankkimassa kaikkiaan yli viiden vuoden ajan.
Vaikka tällainen opintomatkailu kuuluikin kisälliperinteeseen, niin Edward Walleniuksen kaksikymmenvuotiaana ja kielitaidottomana aloittama pitkä kisällimatka vaati häneltä rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta sekä kykyä omaksua ammatilliset tiedot työtapoja seuraamalla ja itse työtä tehden. Wallenius pystyi myös näkemään näiden uusien työmenetelmien ja tekniikoiden antamat mahdollisuudet Suomen nahkateollisuudessa.(66) Keski-Euroopassa ja Ruotsissakin oli vuosisadan loppupuolella jo uudenaikaisia ja isoja nahkatehtaita, ero Suomen yleensä pieniin ja vanhanaikaista tekniikkaa käyttäviin tehtaisiin oli suuri.(67) Walleniuksen matkojen aikoina Saksan kenkäteollisuuden keskuksia olivat ainakin Pirmasens, Weissenfels ja Erfurt(68), mutta kenkiä valmistettiin silloin Saksassa teollisesti lähes kaikkialla.(69) Wallenius ei ole maininnut kertomuksissaan tutustuneensa kenkien valmistukseen matkoillaan, mutta hyvin todennäköista tämä oli.
4. Teknologiset vaikutteet ja yhtymäkohdat kenkäteollisuuteen
4.1. Kenkätehtaat ennen vuotta 1897
Tamperelaiset pitävät Arthur Sommerin 1875 perustamaa Jalintehdasta Suomen ensimmäisenä varsinaisena kenkätehtaana, mutta vaikkakin se oli sen ajan suutarinverstaisiin verrattuna suurisuuntaisempi yritys, jossa ompelukoneiden lisäksi oli naulauskone, jota ei saatu toimimaan.(70) Tehtaan toiminta perustui lähinnä työnjakoon ja samojen mallien valmistamiseen ja edellytti säännöllistä työaikaa.(71) Toinen kenkätehtaana mainittu oli Oulussa Isak Åströmin 1876 aloittama kenkätehdas.(72) Ensimmäisen pitkälle koneellistettu kenkätehdas oli kuitenkin Walleniuksen Suomen Kenkätehdas Korkeakoskella. Suomen Historiassa(73) kerrotaan, että Suomen ensimmäisen kenkätehtaan olisi perustanut Emil Aaltonen Tampereelle 1902, kumpikaan väite ei pidä paikkaansa. Myöskään teokset Suutari Sentään - Suomen Kenkä- ja nahkateollisuuden vaiheet vuoteen 1980(74) ja Kaikki Kengästä(75) eivät mainitse lainkaan Walleniusta, eikä tämän kenkä- ja nahkateollisuutta 1894-1900.(76) Sen sijaan aikaisempi vastaava teos Jalkineet, raaka-aineet, valmistus, myynti(77) mainitsee Suomen Kenkä- ja Nahkatehtaan aloittaneen vuonna 1897. Jalkineiden kasvavasta tuonnista Venäjältä, Euroopasta ja Yhdysvalloista huolimatta suutarinverstaiden määrä kasvoi Suomessa vuosisadan loppua kohden. Lisääntyvään kysyntään vaikutti kaupunkien väkiluvun kasvun myötä elintason nousun tuoma lisäkysyntä.(78)
4.2. Suomen Nahkatehdas
Palattuaan Suomeen viisi vuotta kestäneiltä matkoilta Wallenius osti Korkeakoskelta mylläri Järviseltä myllyn vuokrasopimuksen vesivoimineen 2000 markalla kesäkuussa 1894. Hän hankki myös samaan aikaan isännöitsijä Korejeffin puuhioke- ja pahvitehdasta varten saamat tehdaspaikan vuokraoikeudet.(79) Wallenius aloitti rakentamisen syyskesällä perintörahoilla ja Frostin palkkiolla. Tamperelainen Lindeman sijoitti tehtaaseen 15,000 markkaa ja Edwardin lanko leipurimestari Lindell lainasi 10,000 markkaa yritykseen.(80) Marraskuun 24. päivänä Wallenius sai kuvernöörin päätöksellä luvan rakentaa vedellä käyvä nahkatehdas ja sen yhteyteen parkki- ja jauhomylly.(81) Ensimmäinen nahkatehdas rakennettiin kaksikerroksiseksi, alakerrassa oli höyry eli kattilahuone, trummelihuone, jossa silinterinmuotoisissa vesivoimalla pyörivissä astioissa kypsennettiin nahkoja sekä kalkkihuone. Yläkerrassa oli kuivaus ja nahkistushuone. Vuoden 1894 loka-marraskuussa kuntoon tulleessa tehtaassa valmistettiin etupäässä päällisnahkaa sekä ohuempaa anturanahkaa ja työntekijöitä oli kymmenkunta.(82) Aamulehti uutisoi tammikuussa 1895: "Oriveden pitäjässä olevassa Korkeakoskessa vesi putoaa 15 metriä 50 metrin pituisella matkalla. Nykyään Korkeakoski ei kuitenkaan enää ole hyödytön, siihen kun E. Vallenius rakennutti nahkatehtaan, joka on laatuaan ensimmäinen Suomessa. Siinä nimittäin valmistuu nahka 2 viikossa, jopa lyhyemmässäkin ajassa."(83)
Tehdas menestyi hyvin, kunnes tuli tuhosi sen täysin helmikuun 7 päivänä 1895. Tehdas varastoineen oli vakuutettu kolmestakymmenestä neljästätuhannesta markasta vakuutusyhtiö Pohjolassa.(84) Wallenius osti metsää toisen tehtaan rakennuspuiksi ja maaliskuussa alkoi uuden tehtaan rakentaminen. Tämän entistä isomman nahkatehtaan yhteyteen tehtiin myös jauhomylly sekä kosken päälle saha. Valaistukseen tarvittava sähkövirta saatiin Gottfrid Strömbergin toimittamasta generaattorista. Tämäkin tehdas tuhoutui tulipalossa 4.6.1896.(85) Edward Wallenius ei vastoinkäymisistä lannistunut, vaan rakensi nahkatehtaan myllyineen kolmannen kerran ja perusti sen viereen Suomen ensimmäisen uudenaikaisen koneellistetun kenkätehtaan syksyllä 1897.(86) Laitosta käytti 75 hevosvoimainen turbiini. Siitä johdettiin myös käyntivoima teräsköysillä vähän kauempana rannalla olevaan raamisahaan ja kenkätehtaaseen.(87) Tehtailta rakennettiin myös kuljetuksia helpottamaan kapearaiteinen hevosvetoinen raitiotie Korkeakosken asemalle, koska valtio ei rakentanut sivuraidetta.
Pinta-alaltaan 760 neliömetrin kenkätehtaassa oli jo alkuaikoina 80 konetta, joista 24 neulomakonetta, ja muut koneet olivat erikoiskoneita, kuten pinkomiskone, pohjien neulomiskone, puunauloilla naulaamiskone.(88) Kenkätehtaassa naisten kenkä kiersi kolmenkymmenen tekijän käsissä ennen valmistumistaan. Työntekijöinä oli 35 miestä ja 25 naista.(89) Sen ajan patriarkaaliseen tapaan Wallenius rakensi työntekijöilleen myös asuntoja, vuoden 1898 kesällä oli valmiina jo 30 asuntoa.(90)
Wallenius osti kenkätehtaan ensimmäiset koneet ja palkkasi myös mestareita Saksasta(91), osa työntekijöistä tuli Ruotsista. Wallenius kuulutti palvelukseensa kunnollisia jalkinetyöntekijöitä, joille hän tarjosi pitkäaikaisen työpaikan ja hyvät palkat tammikuusta 1898 alkaen Suomen Jalkineteostehtaalla Korkeakoskella.(92) Wallenius osasi jo mainostaakin, kenkätehtaansa ensimmäisessä neljän palstan mainoksessa 2.2.1898 hän ilmoitti avanneensa kenkätehdasliikkeen toiminimellä Suomen Kenkätehdas ja suositteli sen tuotteita perustellen niiden laatua uusilla ja parhaimmilla koneilla, osittain saksalaisella työnjohdolla sekä oman nahkatehtaan eduilla ja myös kotimaisien kenkien tullittomuudella.(93) Wallenius oli poikamies muuttaessaan Korkeakoskelle, eikä hän avioitunut myöhemminkään. Perheyrityksestä voidaan hänen tehtaidensa alkuvaiheessa puhua, sillä Edwardin nuorempi sisar Ida muutti aviomiehensä Emanuel Lindellin kanssa 1897 Korkeakoskelle, Fanny-sisar tuli kenkätehtaan konttoriin valmistuttuaan kauppakoulusta ja avioitui tehtaan prokuristin J.W. Pyhälän kanssa. Myös August-veli tuli kenkätehtaalle aluksi koneita asentamaan käyden samanaikaisesti teollisuuskoulua ja toimi myöhemmin tehtaan tekniikasta vastanneena "mekaanikkona" ja hän lähti Edwardin mukana uusiin yrityksiin ulkomaille.(94)
4.3. Suomen Kenkä- ja Nahkatehdas Osakeyhtiö
Vuoden 1899 alussa Wallenius muutti pääomia saadakseen yrityksensä osakeyhtiöksi ja hallitukseen valittiin tehtailija Edward Wallenius, kauppias Emil Monsen ja Johannes Eichinger Helsingistä sekä varatuomari Ossian Procope Tampereelta. Nimenkirjoitusoikeus oli Walleniuksella ja yhtiön osakepääoma oli 800.000 markkaa 1.000 markan osakkeina.(95) Tämän Finska Sko och Läderfabriks Aktiebolaget - Suomen Kenkä- ja Nahkatehdas Osakeyhtiön isännöitsijäksi valittiin kuitenkin jo syksyllä Emil Monsen ja Edward Wallenius toimi nahkatehtaan johtajana vuoden 1899 loppuun saakka, jolloin hänen Korkeakosken aikansa päättyi. Tiedossa ei ole vielä saiko Wallenius Pohjolalta nahkatehtaan palovakuutuskorvauksia, eikä tarkalleen sitä, paljonko hänelle itselleen jäi yli miljoonan markan kauppasummasta omat velkansa maksettuaan. Osavakuuttajana ollut Salamander maksoi kuitenkin korvauksia. Joka tapauksessa osakeyhtiön tilanne oli vaikea, sillä Wallenius ei pystynyt lunastamaan kuin pienen osan merkitsemistään 600 osakkeesta. Todennäköisesti Wallenius oli melkoisen velkaantunut ja joutui luovuttamaan pois osan osakkeistaankin.
4.4. Suomen Kenkä- ja Nahkatehdas Osakeyhtiö
Talouden kehitys oli epävakaata Suomessa 1860 luvulla, syynä "devalvaatio" ruplaan nähden, Yhdysvaltain sisällissota ja vuoden 1866 kansainvälinen laskusuhdanne. Vuosina 1868-1876 bruttokansantuote nousi jatkuvasti. Sen jälkeen jatkui hitaan taloudellisen kehityksen kausi jatkui maailmalla aina 1890-luvun puoliväliin saakka. Hinnat laskivat halpojen teollisuustuotteiden tullessa markkinoille. Suomessa koettiin 1890-luvun alussa lyhyehkö lamakausi, vuodet 1893-1898 olivat nopean kasvun aikaa, mutta nousu taittui 1899 huonoon satoon ja Venäjältä alkunsa saaneeseen kansainväliseen talouspulaan. Tullit määräytyivät tuontimäärän eikä arvon mukaan ja kun teollisuustuotteiden hintojen lasku 1860-luvulta 1890-luvun puoliväliin puolitti kansainväliset hinnat nousivat määrätullien ansiosta tullit Suomessa automaattisesti.(96)
Suomen rakennekehitys on poikennut muiden Länsi-Euroopan maista myöhäisyytensä ja matalaksi jääneen jalostusasteen vuoksi.(97) Suomessa hankittiin usein ulkomaisia asiantuntijoita ja ammattimiehiä uudenaikaisiin tehtaisiin ja myös teknologia lainattiin ulkomailta. Uudet keksinnöt on otettu Suomessa ensikäyttöön melko pian, mutta niiden yleistyminen tuotantotekniikaksi on ollut suhteellisen hidasta.(98) Kaupunkiväestön osuus oli Suomessa vielä 1800-luvun loppuun asti erittäin alhainen, tämän johtuessa keskeisen teollisuuden sijainnista maaseudulla lähellä raaka-ainetta tai käyttövoimaa.(99) Rakennemuutoksen vaikutus tuottavuuden kasvuun oli suurimmillaan vuosisadan vaihteen molemmin puolin.(100)
Uuden teknologian käyttö edellytti investointeja koneisiin ja laitteisiin sekä käytön vaatimien rakennusten ja infrastruktuurin pystyttämistä.(101) Yleensä on havaittu, että myöhään teollistuneissa maissa vaaditaan kasvun alkaessa enemmän pääomaa työntekijä kohden kuin varhain teollistuneissa maissa, koska teknologia on monimutkaisempaa.(102) Saksassa oli 1871 kahdeksan yli 100 000 asukkaan kaupunkia ja vuosisadan lopussa 33. Suomessa oli maatalous- ja teollisuusproletariaatin välillä läheinen sidos ja luontaisetujen osuus saattoi kohota neljäsosaan palkasta. Walleniuskin tarjosi ainakin työnjohtajille laidun- ja navettaedut.(103)
Koneellinen kengänvalmistus laajeni Yhdysvalloissa nopeasti suurteollisuudeksi uusien konekeksintöjen ja samaan aikaan kehittyneen teknologian kehityksen myötä. Tähän vaikutti myös se, että uudet menetelmät ja teolliset ideologiat hyväksyttiin siellä helpommin kuin vanhoillisemmassa Euroopassa. Monista eri syistä johtuva kenkien ja muiden kulutustavaroiden kysynnän nopea kasvu 1800-luvun jälkipuolella nopeutti tätä kehitystä. Amerikkaiset koneet ja tehokas teollinen valmistustekniikka omaksuttiin hyvin nopeasti myös Englannissa ja mannermaalla. Haettaessa syitä kotimaisen kenkäteollisuuden jälkeen jääneisyyteen Suomessa 1800-luvulla, nousee ensimmäiseksi syyksi viivästynyt teollistumisemme ja se, että vähäiset tehtaat rakennettiin yleensä maaseudulle, jolloin teollistuneissa maissa kenkien kysynnän kasvutekijät eivät täällä vaikuttaneet yhtä voimakkaasti, vaikka muotiakin alettiin jo seurata. Kenkien kysynnän ollessa pientä pystyi paikallinen määrältään suuri suutarien ammattiryhmä tyydyttämään tarpeet ja kenkiä myös tuotiin. Tehdastekoinen kenkä alkoi kuitenkin edullisuudellaan kilpailla käsintehtyjen kanssa ja sen käyttö lisääntyi Suomessa selvästi vuosisadan vaihteeseen tultaessa samanaikaisesti kaupunkien väkimäärän kasvun myötä.Oma merkityksensä on sillä, että vaikka nahkurit ja nahkurinkisällit perustivat nahkatehtaita, niin suutarit eivät juurikaan alkaneet kenkätehtailijoiksi. Selitys voi olla siinä, että nahanmuokkauksessa ei niinkään tarvittu koneita ja käyttövoimaa kuin taitoa ja toisaalta siinä, että nahkurit tajusivat kenkien olevan kysynnän kasvaessa sopiva jatkojalostuskohde. Poikkeuksena oli suutari ja Suomen tunnetuin kenkätehtailija Emil Aaltonen, mutta hänkin aloitti varsinaisen täysin koneellistetun tuotannon Tampereella vasta vuonna 1905. Yhtenä syynä myöhäiseen kenkäteollisuuteen voi pitää puutteellista koulutusta ja sitä että suutarit harvemmin kävivät ulkomaisilla opintomatkoilla. Tarkkaa tietoa ei ole amerikkalaisten vuokrakoneiden Suomeen tulosta, siitä olisiko niillä ollut kysyntää vai eikö niitä tuotu. Korkeakosken Kenkä- ja Nahkatehdas sai myöhemmin lisänimen Suutareiden yliopisto ja tällä on katetta, sillä suurin osa vuosien 1900-1920 kenkätehtailijoista tai alan muista johtohenkilöistä oli jossain vaiheessa työskennellyt Korkeakoskella. Ja yksinkertaisesti siitä syystä, että sillä oli ainakin 1900-luvun alussa varhaisen aloittamisensa myötä selvä teknologinen etumatka. Wallenius lienee laskenut nahkatehtaansa menestymisen Venäjän viennin varaan, sillä suomalaisilla nahoilla oli Venäjällä hyvä maine.(104) Wallenius oli varmaankin tietoinen koneellisen kengänvalmistuksen kehityksestä jo ennen opintomatkoille lähtöään, sillä Suomen Teollisuuslehteä luettiin tarkasti myös Tampereella. Ja koska nahasta valmistettiin silloinkin etenkin kenkiä, tämän teollisuuden kehitys voinut jäädä häneltä huomaamatta. Edward Walleniuksen innovaatisuutta ja nopeaa omaksumista kuvaa se, että jo nahkatehdas toimi vesivoimalla, sähkö otettiin käyttöön jo vuonna 1895 ja 1899 koneetkin pyörivät sähkön voimalla ja puhelimet olivat käytössä. "Käsityöliikkeenä tahtoisimme pitää sellaista elinkeinoa, jonka harjoittamiseen tarvitaan pidemmän aikaa kestänyt käytännön harjaantuminen ja jonka harjoittamiseen näin saatu käytännön taito riittää Tehdasliikkeenä pidetään sellaista elinkeinoa, jota varten rakennetuissa tiloissa suuremmalla työjoukolla (20) ja isommaksi osaksi koneellisesti tehdään kauppatavaraa ja jota valmistettaessa työ on jaettu niin, että kukin työmies ottaa osaa vain yhteen tai harvaan työtemppuun. Tehtaan isäntä ei yleensä ota osaa käytännölliseen työhön, vaan hoitaa sitä peräänkatsojana tahi työnjohtajan kautta."(105)"Tehdas on varustettu kaikkein uusimmilla ja parhaimmilla patenteeratuilla koneilla, joita tätä tarkoitusta varten voidaan saada, ja koska tehdasta johtaa suoranaisesti eräs täysikelpoinen ja ammattinsa taitava työnjohtaja, joka monta vuotta on ollut työnjohtajana suurimmissa ja parhaimmissa saksalaisissa ja itävaltalaisissa kenkä-tehtaissa, rohkenen toivoa voivani täyttää nykyajan vaatimukset tällaisen teollisuushaaran suhteen. Jo tehtaassa olevilla koneilla voidaan valmistetaan päivittäin 300 paria jalkineita, mutta voidaan niillä, tarpeen niin vaatiessa, valmistaa 500 paria päivässä. Koska Nahkatehtaassani itse valmistan Kenkätehtaassa tarvittavan nahan ja koska maahantuonti-tulli on suoritettava kaikista ulkomailta tuoduista jalkinetavaroista, niin voin helposti kilpailla ulkomaalaisten kenkätehtaitten kanssa, jotka lähettävät tuotteitaan Suomeen. Tehtaalla valmistetaan sekä hienompia että yksinkertaisempia jalkineita ja kaiken työn tahdon tehdä suurimmalla tarkkuudella sekä työ-aineisiin, että itse työhön nähden ja toivon siis saavuttavani arvoisan yleisön täydellisen luottamuksen".
1. Seppinen 1989, 9. Koneiden käytti vaati myös tasalaatuisemman nahan käyttöä.
2. Seppinen 1989,. Seppisen tulkinnan mukaan koneellisen
kenkäteollisuuden tuntomerkkinä on päällisen ja pohjan
yhteenliittämisen suorittava kone. Päällisten ompelukoneita saattoivat
käyttää myös suutarit.
3. Laaksonen 1965, 45. Elias Howe esitteli oman koneensa 1845, mutta Singer kehittämän koneen nopeus oli jo 50 tikkiä minuutissa
4. Mc Kayn Lyman Reed-Blaken vuoden 1859 alkuperäismallista
parantama ja tehdaskäyttöön soveltamalla kone liittyy Yhdysvaltain
kansalaissotaan, sillä pohjoisvaltioiden armeija oli tiettävästi
varustettu Mc Kayn vuokrakoneilla tehdyillä jalkineilla.(Helminen,
Suomen Nahka- ja kenkäteollisuus 1926, 169.)
5. Swann 1997, 18.
6. Laaksonen 1965, 45. Charles Goodyear kehitti laajan
konejärjestelmän tunnetulle Goodyear Welt reunoskenkien valmistamiseen.
Ne olivat esillä Philadelphian maailmannäyttelyssä 1876. Welttikenkiä
tehtiin käsin jo Tudor-ajalla. Goodyear Welt menetelmä oli käytössä
myös Korkeakoskella (tietosanakirja 1911 III, 1274)
7. Laaksonen 1965, 46. Jean Matzeliger kehitti pinkomiskoneen ja E.B. Lancaster eteenvetokoneen 1890-luvulla Yhdysvalloissa.
8. Suomen Teollisuuslehti 1886. N:o 3, 62. Lyhyt uutinen nimellä "Koneet ja suutarin ammatti"
9. Vuokrakoneet yleistyivät ja valtaosa kengistä tehtiin United Shoe Machines koneilla.
10. Swann 1997, 19.
11. Swann 1997, 18.
12. Thornton 1979, 7-8.
13. Elias Howe on ensimmäisiä ompelukoneen kehittäjiä, mutta Singer sai ensimmäisenä toimivan koneen markkinoille.
14. Swann 1997, 17-18.
15. Swann 1997, 18.
16. Ibid.
17. Laaksonen 1965, 45
18. Ibid.
19. Swann 1997, 18-19.
20. Swann 1986, 39.
21. Thornton 1979, 13. Ensimmäinen patentti koskien liimattava
kumipohjaa annettiin jo 1857, mutta kumipohjien suora vulkanointi
kenkiin tuli käyttöön vasta toisen maailmansodan jälkeen.
22. Suomen Teollisuuslehti 1888, n:o 21, 330.
23. Ibid 330.
24. Greber 1963, 24-25.
25. Greber 1963, 25. Englannissa tosin pidettiin pohjien kiinnittämistä vaikeimpana työvaiheena.
26. Järjestelmä, jossa kauppias osti raaka-aineet ja teetti tuotteet valmiiksi käsityöläisillä.
27. Groll 1926, 4-5.
28. Suomen Teollisuuslehti 1888:23&24, 353-361. Lehden oli
perustanut Helsingin Käsityö- j a Teollisuusyhdistys vuonna 1882 ja
sitä luettiin myös Tampereella.
29. Artikkelin mukaan siistimiskoneita lukuun ottamatta koneita
voidaan käyttää myös polkemalla. Ulkoisen voimalähteen käyttö ei ehkä
ollut vuonna 1888 niin tavanomaista kuin vajaa kymmenen vuotta
myöhemmin.
30. Tämä vastasi Seppisen (1989, 30.) mukaan siihen aikaan Tampereen suurimman suutarinverstaan vuosituotantoa.
31. Groll 1926, 4-5.?
32. Uusi Tietosanakirja 1967:20. 855.
33. Greber 1963, 24-25.
34. Laaksonen 1965, 44. Tosin ensin sitä pidettiin tarpeellisena vain miesten kengissä.
35. Kopisto 1997, 9.
36. 1871-73 näennäisen kasvun aika Saksassa.
37. Weber 1982, 96.
38. Swann 1986, 39. Swann käsittelee kenkämuotia jaksottaen sen 1800-l vuosiin 1830-85 ja 1885-1920.
39. Swann 1986, 51.
40. Tampereen ev.lut. seurakuntien kirkonkirjat
41. Murros 1968, Tampereen Käsityö- ja teollisuusyhdistys 143.
42. Murros 1968, 143
43. Tosin käsityöläisyhdistykseen täytyi vielä kaikkien ilmoitusvelvollisten kuulua.
44. Kisälli- ja mestaruuskirjat, jotka aikaisemmin olivat olleet
ammattipätevyyden puntareina ja myöskin elinkeinon harjoittamisen
edellytyksenä, muuttuivat toisarvoisiksi tekijöiksi käsityöammateissa.
45.
46. TKY. Tampereen Käsityö- ja Tehdas-yhdistys.
47. Käsityö- ja Tehdas-yhdistys antoi kisällinäytteen aiheen ja määräsi tarkastajat.
48. . Tampereen Käsityö- ja Tehdasyhdistyksen pöytäkirjat.
49. TKY. Tampereen Käsityö- ja Tehdasyhdistyksen pöytäkirjat.
50. Walleniuksen kertomus Oriveden käräjillä 1896.
51. Kisällimatkat
52. TKTA Tampereen Käsityö- ja Teollisuusyhdistyksen arkisto.
53. TKTA.
54. Wallenius 1896.
55. Ruotsissa oli jo useita kenkätehtaita tähän aikaan. (Seppinen)
56. Wallenius 1896.
57. Wallenius 1896.
58. Tieto perustuu Walleniuksen kertomukseen Oriveden käräjillä 1896.
59. Wallenius 1896.
60. Böhnke. Elmshornin kaupungin merkittävin käsiteollisuuden ala oli suutariteollisuus.
61. Edward Walleniuksen kertomus Oriveden käräjillä 1896.
62. Kemian ja mekaniikin avulla on nahkurin ammatti viime
vuosisadalla niin nopeasti edistynyt, että se nykyään edistyneimmissä
maissa taideteollisuutenakin rehentelee . L.O. Yleispiirteitä nahkurin
ammatista. Suomen Teollisuuslehti 1900, N:o 19, s.223.
63. Suomen Teollisuus 1951, 404.
64. Suomen Teollisuus 1951, 404.
65. Hämeen Historia IV:2 135-136. Korkeakosken Nahkatehdas oli ensimmäinen konevoimaa käyttänyt nahkatehdas Hämeessä.
66. Walleniuksen myöhempi toiminta todistaa hänen innovatiivistä luonnettaan.
67.
68. Ebert 1928, 6.
69. Koneet olivat yleisesti käytössä Saksassa ja Englannissa
1880-luvulla. Suomen Teollisuuslehdessä oli 1888 laajahko artikkeli
Saksassa käytössä olevista koneista.
70. Seppinen 1989, 24-26. Tehdas työllisti 1885 12 työntekijää ja
vuosituotanto oli 2250 paria.(eli 6 päiväisen viikon mukaan laskettuna
noin 7 paria päivässä, Englannissa Thorntonin (1979, 8.) mukaan
suutarit tekivät 7 paria viikossa, ilman koneita )
71. Harra 1968, 94-95.
72. Åströmin tehtaasta kirjoittajalla ei ole tarkempia tietoja.
73. 1988:6, 239.
74. 1993.
75. 1995.
76. Tämä tuntuu oudolta sillä molempien tekijöillä olisi pitänyt jo
olla tietoja Walleniuksesta, Koskenjalan Museo on perustettu vuonna
1985. Ja ainakin Aamulehdessä on ollut kirjoituksia aiheesta siitä
lähtien.
77. 1965, 46.
78. Seppinen 1989, 27.
79. KMA
80. Edwardin kertomus 1896.
81. Wallenius on todennut Tampereen paikan sopimattomaksi.
Korkeakoskella oli tarjolla korkean putouksen tuoma vesivoima ja 1882
valmistunut Pohjanmaan rata mahdollisti junakuljetukset tehtaalle ja
sieltä eteenpäin.
82. KMA.
83. AL 10.1.1895. Uutinen oli hieman liioiteltu, Wallenius ei
tuolla vauhdilla pystynyt nahkoja parkitsemaan, vaikkakin oli ottanut
uudenlaisia pikaparkitusmenetelmiä käyttöön, nahat valmistuivat 2-3
kuukaudessa.
84. HMA Tulen irtipääsyyn ei saatu poliisitutkinnassa selvyyttä ja
vakuutusyhtiö Pohjola kävi pitkään oikeutta myös hovioikeudessa Turussa
ja Senaantin oikeudessa palon syttymissyystä ja runsaan 200.000 markan
vakuutuskorvauksesta.
85. Aamulehti 5.6.1895.
86. Harra 1968, 116. 'Vuosi 1897 sai vallan mullistavan käänteen
jalkineteollisuudessa. Mainittuna vuonna perustettiin maamme
ensimmäinen koneellinen kenkätehdas Korkeakoskelle'
87. Aamulehti 27.7. 1898.
88. Ibid.
89. Groll 1926,7. Saksassa suurteollisuudeksi laskettiin vuonna 1914 51-100 työntekijää käsittävät tehtaat.
90. Aamulehti 27.7.1898.
91. Hämeen Historia IV:2, 138. Ulkomaalaisia oli 5. Toisaalta
todetaan, että saksalaiset eivät olisi suostuneet työskentelemään
suomalaisten kanssa ja heidät lähetettiin kotiin (Harra 1968, xxxx)
92. Ilmoitus Aamulehdessä 1.2.1898.
93. AL 2.2.1898. Mainosteksti liite 1.
94. August Wallenius (Valanto) kävi muistitiedon mukaan Saksassa
ostamassa koneita ja opiskeli hiljattain aloittaneessa Tampereen
teknillisen koulussa. Hän sokeutui Port Arthurissa 1903 ja palasi
Suomeen, mutta lähti 1917 perheensä kanssa Novosibirskiin, pakeni
vallankumousta Kiinaan ja palasi kotimaahan 1920.
95. KMA Hallituksen pöytäkirjat.
96. Hjerppe 1988, 44-45, 133.
97. Hjerppe 1988, 45.
98. Hjerppe 1988, 72.
99. Hjerppe 1988, 161; Tosin vuosisadan lopussa kaupunkiväestön määrä kasvoi nopeasti (Alapuro 1980, Suomalaiset, 64.)
100. Hjerppe 1988, 165.
101. Hjerppe 1988, 127.
102. Hjerppe 1988, 129.
103. Oriveden käräjät 1896. Heikki Järvisen kertomus.
104. Hämeen Historia IV:2, 135-136. Wallenius oli anonut ja saanut luvan viedä nahkatehtaansa tuotteita Venäjälle.
105. Suomen Teollisuuslehti 1886, 118. Helsingin Käsityö- ja
teollisuusyhdistyksen asettaman komitean ehdotus vastaukseksi
Teollisuushallituksen kiertokirjeeseen.